maanantai 7. tammikuuta 2013

Projekti-isännän jorinoita

Enpä ole vielä kirjoitellut tänne blogiin, enkä sen puoleen mihinkään muuhunkaan blogiin. No, aika tarttua härkää sarvista ja kirjailla muutamia asioita matkan varrelta.

Pääsuunnittelijan osalta pyysin kunnalta listan heidän käyttämistään pääsuunnittelijoista ja vastaavista työnjohtajista. Soitin tai laitoin sähköpostia listalla oleville kaikille firmoille/tekijöille, joista kaksi vastasi tekemällä tarjouksen. Meille sopivimman tarjouksen esitti Insinööritoimisto Klaukkalan rakenne Oy, josta Markku Vaalimaa tarttui remmiin. Markulla on alalta 41 vuoden rautainen kokemus.

Maaperätutkimuksen osalta kilpailutin kuusi eri firmaa pääkaupunkiseudulta. Hinnat vaihtelivat miltei tuhat euroa halvimmasta kalleimpaan. Maaperätutkimuksessa päädyttiin pieneen firmaan nimeltä Kalarannan kairaus, josta Pekka Kalaranta teki homman ripeästi ja ammattitaitoisesti. Pohjatutkimus tehtiin 19.4.2012 ja tontilla porattiin 4 kairauspistettä. Homma kustansi 738 euroa, johon sisältyi tutkimus ja raportti.

KVV/IV vastaavan kanssa meinasi tulla kiire. Tiesin kyllä, että kyseinen ukkeli tulee palkata. Mutta monet tahot sanoivat, että ei asialla ole kiire, että kyllä se hoituu. Sitten eräänä päivänä ilmeni, että vastaava pitää järjestää viikossa. Ei muuta kuin äkkiä nettiin ja puhelin kouraan. Sain Hyvinkäällä toimivalta firmalta suosituksen, että soita KP Pipe Ky:n Kari Pentinmäelle niin hommat hoituu. Soitto Karille ja hän lähti mukaan projektiin. Vastaavan hommista KP Pipe Ky veloitti 400 euroa + katselmuskäynnit 40 eur/kappale ja käyntejä taisi olla 1 kpl.

Tontin raivaus hirvitti ensin ajatuksena, kun katselin miltei koko tontin kattavaa lepikkoa. Kuvista voi nähdä hieman osviitta millaiseen urakkaan sitä lähti. No kesäkuun alkupuolella tartuin hommaan ja moottorisaha käteen. Sain raivattua lepikon kahdessa päivässä ja tilasin jätelavan Piharatamo Oy:ltä. Lepikkoa poljin jätelavan täyteen ja lava oli 20 m3 kokoinen tilavuudeltaan. Sitten alkoi odottaminen, koska maatyöt alkavat. No niitä sitten odoteltiin syyskuuhun asti ja katselin kun uutta lepikkoa alkoi puskea ylös maasta. Mietin joutuuko tässä raivaamaan vielä tontin toiseen kertaan…

Varasto/autokatoksen osalta ajattelin, että teen ehkä itse perustukset (tuttuja tietysti apuna käyttäen) sitten joskus. Viikkoa ennen kuin talon perustuksien valaminen alkoi, sain onneksi järkeä päähän ja soitin firmaan joka hoitaa Helmitalon perustuksen meidän taloon. Rakennus Man Oy:lle lähetin piirustukset varaston perustuksista ja homma hoitui samalla kun talon perustukset valettiin. Kyselin muodon vuoksi jälkeenpäin tarjouksia muilta firmoilta ja totesin, että saatiin perustukset puoleen hintaan siitä mitä ne olisivat jälkikäteen tulleet maksamaan. Perustukset ovat varmasti paremmalla mallilla nyt kuin olisivat meikäläisen kokemuksella olleet (=ei mitään kokemusta).

Lisäksi matkan varrella on tullut jos jonkin moista mikromaksua. Esimerkkinä Nurmijärven sähkö, jonka tiedotteessa luki ”Nurmijärven sähkö vetää sähköt tontille”. Jep, kaikki 5 cm. Jatkojohdon talolle asti kävi hoitamassa Pirkanmaan Koti-sähkö, joka asentaa kaikki sähköt taloon sitten joskus aikanaan.

21.12.2012 Saatiin seinät ja kangaskatto. Sen jälkeen ei mitään olekaan tapahtunut. Saa nähdä kuinka kerkeää valmistua helmikuun loppuun, kun talon kuivaus on vasta edessä.


2 kommenttia:

  1. Kyllä tuossa on mahdollisuudet talon valmistumiseen helmikuun lopussa, jos lattiavalu on kuivunut. Mutta on totta, ei tuossa varmasti paljoa aikaa ole enää hukattavaksi. Meillä valmistuminen pitäisi olla tammikuun lopussa ja ruodelaudat tuli katolle 22.11. Siitä sitten kattotiilien laitto ja ulkopuoliset työt. Sisätyöt alkoivat 12.12. eli siinä oli n. 7 viikkoa helmikuun loppuun. Välissä oli vielä Joulu ja uusi vuosi. Mutta nyt tapahtuu liukuhihnalta ja hyvä, että pysyy itse perässä :) Tsemppiä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ollaan aika stressaantuneita aikataulusta tällä hetkellä. o_O

    Äsken käväistiin tontilla ja siellä oli katonrakennusmiehiä töissä, joten kai se siitä lähtee.

    Teillä onkin tosi jännät paikat meneillään, loppu jo häämöttää!

    VastaaPoista