lauantai 19. tammikuuta 2013

Nettiyhteyksiä, tv-kanavia ja harmaita hiuksia

Nyt kun talolla asiat etenevät erittäin vauhdikkaasti, olemme alkaneet tosissaan miettiä käytännön asioita. Kun muutaman kuukauden päästä on muutto edessä, niin täytyyhän meillä netti- ja tv-viihderiippuvaisilla yksilöillä olla heti netti ja telkkarikanavat käytössämme.

Kyselin laajakaistan asentamista ensin toiveikkaana Soneralta, josko nyt vihdoin päästäisiin eroon Elisasta. Olemme nimittäin asuneet tv- ja tietoliikenneyhteyksien kannalta Elisan kaapeliverkon monopolialueella viitisen vuotta ja olemme lievästi sanottuna kypsiä nettiyhteyksien ja tv-kanavien näkyvyyden pätkimiseen ja tunnin pituisiin jonotuspuheluihin Elisan asiakaspalveluun, jotka eivät johda mihinkään. Soneralta ilmoitettiin, että alueelle on jo asennettu toisen firman kaapeli. Ja tuo firmahan on Elisa :( joka siis jatkaa vahvassa monopoliasemassaan Nurmijärvellä.

Alue minne rakennamme on täysin uusi asuinalue, jonne tulee omakotitaloja, rivitaloja ja lopulta myös kerrostaloja. Kysyin, että eikö Soneraa kiinnosta. Vastasivat, että ei. Joskus myöhemmin saattaa kiinnostaa. Taitaa olla tuolloin myöhäistä, kun nuo liittymät eivät ole kovin edullisia. No, soitto Elisaan ja sieltä kertoivat, että vaihtoehtoina on vain 1800 euron hintainen valokaapeliliittymä. Tilaajan vastuulle kuulemma jää "vain" tontille tuleva asennusputken asentaminen. Asennusputken asentaminen tarkoittaa ojan kaivamista noin kymmenen metrin muoviputkelle 70 cm syvyyteen ja sen läpivientiä talon perustuksista ja lattiavalusta kodinhoitohuoneeseen. Pikkujuttu, heh. Koska tietoliikenneyhteyskaapelin tarpeemme osuu talveen, pitäisi nyt etsiä jostain kaivinkone, jolla kaivaa routaista maata. Kaivinkoneita ei taida saada ihan ilmaiseksi lainaan. Lisäksi tuo perustuksen ja lattiavalun läpi tehtävä läpivienti on varmaan myös tosi edullinen tehdä. Tuohon 1800 euron asennuksen mukana tulee näkyviin ainoastaan perustelevisiokanavat, ja tv-palvelun kuukausihintaa ei ole edes vielä päätetty. Meidän ratkaisu: pitäkää tunkkinne Elisa! 


  

Me lähdemme nyt sille linjalle, että yritämme pärjätä tietoliikenneyhteyksien osalta 3G/4G verkon palveluilla. Soneraa ja Saunalahtea olemme harkinneet.  Saunalahti taitaa olla samaa lafkaa Elisan kanssa, joten taidamme kallistua Soneran puoleen. Täytynee hankkia lisäksi ulkoinen lisäantenni, langattoman yhteyden parantamiseksi. 

Tv-asioissa mietimme vaihtoehtona jopa perinteistä harava-antennia, mutta päädyimme kuitenkin Canal Digitalin satelliittiantenniin, jotta ei jäädä vaille kunnon tv-viihdevalikoimaa. Asennus 0 euroa, sateliittiantenni 0 eur, kaupan päälle ystävällinen asiakaspalvelu. 

8 kommenttia:

  1. Meille tuli kuitu tontin nurkalle ja laitettiin putkiin samalla kuin sähköjohdotkin.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa hyvältä. Kysyimme Helmitalolta että onko meidän talolle sellaista putkea, jonka kautta kaapelin saa laitettua. Eivät tienneet. Hmmm.

    VastaaPoista
  3. Pyysin erikseen laittamaan putket. Jos Helmitalo teki maansiirtotyöt niin kannattaa Matilta kysyä. Sisälle pitäisi kyllä mennä putkia eli valuun ei tarvitse piikata reikiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin varmaan itsekin pyytänyt, mutta alkuhuumassa ei ollut ensimmäisenä mielessä. Meillä kävi kunnan sähkönysän jatkamassa talolle asti Helmitalon alihankkija sähköukkeli Pirkanmaan Sähkötyö Oy:stä. Meille asennettiin ainakin laskun perusteella joku geelipiuha, joka kaivettiin sellaisena maahan. Klaukkalan sähkötyö kävi sitten liittämässä geelipiuhan kaappiin. Putkia toivon mukaan menee maassa muitakin kuin vesi/viemäriputkia. Helmitalolta sanoivat, että selvittävät onko sopivaa asennusputkea maan alla.

      Poista
  4. Meillä on Soneran valokaapeli ja siihen liittyvä Soneran valokuitukaapelissa oleva kaivo sattumoisin noin 5-6 metrin päässä talomme nurkalta. Jouduttiin kaivamaan vesiittymätöissä kaivanto ihan siitä Soneran kaivoa hipoen, joten kyselin sieltä mitä maksaa liittymä meille. Eka vastaus oli ettei myydä. Sitten tiukkaamalla sain hinnan, että 6000 euron liittymämaksulla ja yritysliittymän eli satasen kuukausimaksulla onnistuisi.

    Jäimme odottamaan edullisempia hintoja. Meillä kuitenkin valmiiksi vedetty suojaputki odottaa Soneran kaivan kyljessä kiinni. Eli vesilaitoksen 44mm putkea jota jäi sen verran yli, että ylimääräisestä osasta toinen pää on nyt Soneran kaivolla ja toinen pää meidän teknisellä huoneella odottamassa sitä päivää, ett jos joskus tulee ns. "asialliset hinnat", niin vedetään sitten valokuitu sinne putken sisään. Siihen asti saa olla TV:lle antenni katolla ja netille mokkulat koneen kyljessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Elisalta oli puhelimitse tarjolla vain ja ainoastaan valokaapeli hintaan 1835€ + itseasennuksen kustannukset. Elisan nettikaupan kautta näyttäisi, että meidän tulevaan osoitteeseen olisi muka tarjolla myös 1195€ maksava talokaapeli, mitä taas Elisan asiakaspalvelussa ei tarjottu vaihtoehtona. Keskustelupalstoilla on nähtävissä, että Elisasta on tullut miltei kirosana Nurmijärven alueen osalta Kuluttajavirastossa.

      Poista
    2. Tuskin sitä kaapelia Mika sieltä kaivosta otetaan vaan jakokaapilta. Jos alueella ei sellaista ole siksi sen rakentaminen ja käyttöönotto vain yhden asukkaan vuoksi maksaa sen 6000euroa. Teilläkin soneran kaivossa saattaa mennä esim koivukylä-korso väliset runkokaapelit joita ei ole tarkoitettukaan mihinkään omakotitalojen kaapelointiin.


      Ja rakentajalle että ehkäpä se kaapeli tai ainakin sen suojaputket kannattaisi asentaa kuitenkin nyt rakennusvaiheessa kun aika vaikea niitä on sitten tehtyjen pihojen jälkeen ruveta kaivelemaan kun haluaa kiinteän laajakaistan tai tulevaisuudessa televisiopalveluita tms.

      Poista
  5. Itsekin olen taistellut eri operaattoireiden kanssa ja on kyllä ihan hyvä välillä vaihtaakin sitä ja etenkin kilpailuttaa näitä kahta suurinta keskenään.

    VastaaPoista