sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Takka-asiaa

Meillä oli ajatuksena lähinnä perusvalkoinen takka, joka olisi varaavaa mallia. Budjettiin ei haluttu satsata kovin suurta summaa, mutta kuitenkin riittävästi. Ensin katselin meidän muottiin sopivia malleja pääkaupunkiseudun kupeesta ja lopulta muutamaa hieman kauempaakin. 

Tarjouspyyntöjä laitoin noin kymmeneen eri firmaan. Kaikki takat olivat hintahaarukaltaan 3000–4000 euron välissä. Kaksi firmaa tippui pois pelkästään asennushintojensa puolesta. Yksi laittoi viestiin, että takassa on pakko olla sitä sun tätä, mitä ei muut firmat laittaneet tarjoukseensa. Joten ilmeisesti myös firmat kokeilee kepillä jäätä. En kuitenkaan viitsi mainita firmaa, ettei tule jälkipyykkiä. 


Loppusuoralle "takkakilpailutuksessamme" pääsi neljän edustajan takat. Hopealoimu Oy tarjosi K1F197-AV takkaa. Tampereen Takka Oy:llä oli Warma-UuninFiona 75. Tulisija.infolla oli tarjolla Linnatulen Kulma-Juhana. Viimeisenä Tiilerin Kulma-Lauri –funkkistakka. Lopulta päädyimme Tulisija.infon tarjoamaan Kulma-Juhana -takkaan. Hormiksi asentuu TonaTecin harkkohormi. Kulma-Juhanaan tulee vielä juuri tuo kuvassa näkyvä tummanharmaa kaakeli etuosaan. Hyvältä näyttää.







lauantai 19. tammikuuta 2013

Nettiyhteyksiä, tv-kanavia ja harmaita hiuksia

Nyt kun talolla asiat etenevät erittäin vauhdikkaasti, olemme alkaneet tosissaan miettiä käytännön asioita. Kun muutaman kuukauden päästä on muutto edessä, niin täytyyhän meillä netti- ja tv-viihderiippuvaisilla yksilöillä olla heti netti ja telkkarikanavat käytössämme.

Kyselin laajakaistan asentamista ensin toiveikkaana Soneralta, josko nyt vihdoin päästäisiin eroon Elisasta. Olemme nimittäin asuneet tv- ja tietoliikenneyhteyksien kannalta Elisan kaapeliverkon monopolialueella viitisen vuotta ja olemme lievästi sanottuna kypsiä nettiyhteyksien ja tv-kanavien näkyvyyden pätkimiseen ja tunnin pituisiin jonotuspuheluihin Elisan asiakaspalveluun, jotka eivät johda mihinkään. Soneralta ilmoitettiin, että alueelle on jo asennettu toisen firman kaapeli. Ja tuo firmahan on Elisa :( joka siis jatkaa vahvassa monopoliasemassaan Nurmijärvellä.

Alue minne rakennamme on täysin uusi asuinalue, jonne tulee omakotitaloja, rivitaloja ja lopulta myös kerrostaloja. Kysyin, että eikö Soneraa kiinnosta. Vastasivat, että ei. Joskus myöhemmin saattaa kiinnostaa. Taitaa olla tuolloin myöhäistä, kun nuo liittymät eivät ole kovin edullisia. No, soitto Elisaan ja sieltä kertoivat, että vaihtoehtoina on vain 1800 euron hintainen valokaapeliliittymä. Tilaajan vastuulle kuulemma jää "vain" tontille tuleva asennusputken asentaminen. Asennusputken asentaminen tarkoittaa ojan kaivamista noin kymmenen metrin muoviputkelle 70 cm syvyyteen ja sen läpivientiä talon perustuksista ja lattiavalusta kodinhoitohuoneeseen. Pikkujuttu, heh. Koska tietoliikenneyhteyskaapelin tarpeemme osuu talveen, pitäisi nyt etsiä jostain kaivinkone, jolla kaivaa routaista maata. Kaivinkoneita ei taida saada ihan ilmaiseksi lainaan. Lisäksi tuo perustuksen ja lattiavalun läpi tehtävä läpivienti on varmaan myös tosi edullinen tehdä. Tuohon 1800 euron asennuksen mukana tulee näkyviin ainoastaan perustelevisiokanavat, ja tv-palvelun kuukausihintaa ei ole edes vielä päätetty. Meidän ratkaisu: pitäkää tunkkinne Elisa! 


  

Me lähdemme nyt sille linjalle, että yritämme pärjätä tietoliikenneyhteyksien osalta 3G/4G verkon palveluilla. Soneraa ja Saunalahtea olemme harkinneet.  Saunalahti taitaa olla samaa lafkaa Elisan kanssa, joten taidamme kallistua Soneran puoleen. Täytynee hankkia lisäksi ulkoinen lisäantenni, langattoman yhteyden parantamiseksi. 

Tv-asioissa mietimme vaihtoehtona jopa perinteistä harava-antennia, mutta päädyimme kuitenkin Canal Digitalin satelliittiantenniin, jotta ei jäädä vaille kunnon tv-viihdevalikoimaa. Asennus 0 euroa, sateliittiantenni 0 eur, kaupan päälle ystävällinen asiakaspalvelu. 

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Meillä on kuisti!

Käväistiin talolla fiilistelemässä ja pidettiin samalla todella hurjat harjakaisetkin (=Pommaccia muovimukeissa). Iloksemme huomasimme, että meillä on nyt etukuisti!



maanantai 7. tammikuuta 2013

Projekti-isännän jorinoita

Enpä ole vielä kirjoitellut tänne blogiin, enkä sen puoleen mihinkään muuhunkaan blogiin. No, aika tarttua härkää sarvista ja kirjailla muutamia asioita matkan varrelta.

Pääsuunnittelijan osalta pyysin kunnalta listan heidän käyttämistään pääsuunnittelijoista ja vastaavista työnjohtajista. Soitin tai laitoin sähköpostia listalla oleville kaikille firmoille/tekijöille, joista kaksi vastasi tekemällä tarjouksen. Meille sopivimman tarjouksen esitti Insinööritoimisto Klaukkalan rakenne Oy, josta Markku Vaalimaa tarttui remmiin. Markulla on alalta 41 vuoden rautainen kokemus.

Maaperätutkimuksen osalta kilpailutin kuusi eri firmaa pääkaupunkiseudulta. Hinnat vaihtelivat miltei tuhat euroa halvimmasta kalleimpaan. Maaperätutkimuksessa päädyttiin pieneen firmaan nimeltä Kalarannan kairaus, josta Pekka Kalaranta teki homman ripeästi ja ammattitaitoisesti. Pohjatutkimus tehtiin 19.4.2012 ja tontilla porattiin 4 kairauspistettä. Homma kustansi 738 euroa, johon sisältyi tutkimus ja raportti.

KVV/IV vastaavan kanssa meinasi tulla kiire. Tiesin kyllä, että kyseinen ukkeli tulee palkata. Mutta monet tahot sanoivat, että ei asialla ole kiire, että kyllä se hoituu. Sitten eräänä päivänä ilmeni, että vastaava pitää järjestää viikossa. Ei muuta kuin äkkiä nettiin ja puhelin kouraan. Sain Hyvinkäällä toimivalta firmalta suosituksen, että soita KP Pipe Ky:n Kari Pentinmäelle niin hommat hoituu. Soitto Karille ja hän lähti mukaan projektiin. Vastaavan hommista KP Pipe Ky veloitti 400 euroa + katselmuskäynnit 40 eur/kappale ja käyntejä taisi olla 1 kpl.

Tontin raivaus hirvitti ensin ajatuksena, kun katselin miltei koko tontin kattavaa lepikkoa. Kuvista voi nähdä hieman osviitta millaiseen urakkaan sitä lähti. No kesäkuun alkupuolella tartuin hommaan ja moottorisaha käteen. Sain raivattua lepikon kahdessa päivässä ja tilasin jätelavan Piharatamo Oy:ltä. Lepikkoa poljin jätelavan täyteen ja lava oli 20 m3 kokoinen tilavuudeltaan. Sitten alkoi odottaminen, koska maatyöt alkavat. No niitä sitten odoteltiin syyskuuhun asti ja katselin kun uutta lepikkoa alkoi puskea ylös maasta. Mietin joutuuko tässä raivaamaan vielä tontin toiseen kertaan…

Varasto/autokatoksen osalta ajattelin, että teen ehkä itse perustukset (tuttuja tietysti apuna käyttäen) sitten joskus. Viikkoa ennen kuin talon perustuksien valaminen alkoi, sain onneksi järkeä päähän ja soitin firmaan joka hoitaa Helmitalon perustuksen meidän taloon. Rakennus Man Oy:lle lähetin piirustukset varaston perustuksista ja homma hoitui samalla kun talon perustukset valettiin. Kyselin muodon vuoksi jälkeenpäin tarjouksia muilta firmoilta ja totesin, että saatiin perustukset puoleen hintaan siitä mitä ne olisivat jälkikäteen tulleet maksamaan. Perustukset ovat varmasti paremmalla mallilla nyt kuin olisivat meikäläisen kokemuksella olleet (=ei mitään kokemusta).

Lisäksi matkan varrella on tullut jos jonkin moista mikromaksua. Esimerkkinä Nurmijärven sähkö, jonka tiedotteessa luki ”Nurmijärven sähkö vetää sähköt tontille”. Jep, kaikki 5 cm. Jatkojohdon talolle asti kävi hoitamassa Pirkanmaan Koti-sähkö, joka asentaa kaikki sähköt taloon sitten joskus aikanaan.

21.12.2012 Saatiin seinät ja kangaskatto. Sen jälkeen ei mitään olekaan tapahtunut. Saa nähdä kuinka kerkeää valmistua helmikuun loppuun, kun talon kuivaus on vasta edessä.